Nuoren käsityöläisen stipendi Hanna Kauppiselle

Hankasalmen kotiteollisuusseura täytti tänä vuonna 60 vuotta. Seura aloitti toimintansa toukokuussa 1957. Kuutta vuosikymmentä on juhlittu tämän vuoden ajan.

 

Seuralla on ollut:

* juhlanäyttely seuran käsityöopetuksesta helmikuussa

* Kuukausittain vaihtuva kansallispukunäyttely sekä Hyvän mielen käsityöpiiri pääkirjastolla

* Perinnepäivä -vanhojen huonekalujen kunnostus

* Kurssilla pohtien vanhojen tekstiilien huoltoa konservaattorin opastuksella

* sekä Hankasalmi-neuleita esille tuomalla

Juhlavuoden kunniaksi seuran johtokunta päätti jakaa käsityöstipendin hankasalmelaiselle nuorelle käsityöalan taitajalle.

****

Seuran toiminta-ajatuksena on:

* Vaalia käsityöperinteitä

* Etsiä vanhoja käsitöitä

* Valmistaa käsitöitä vanhojen mallien mukaan ja luoda uutta designia perinteitä hyödyntäen

* Esittää ja opettaa vanhoja käsityötyötapoja

 

Seuran toiminta-ajatukseen pohjaten johtokunta on päättänyt myöntää stipendin hankasalmelaiselle käsityönopettajalle Hanna Kauppiselle.

HANNA on

* pienestä asti ollut kiinnostunut käsitöistä, mm. esikoulussa innostui huovutusta ja muista käsitöistä

* jo 5. luokalla mukana opiston nypläyskurssilla

* jo tuolloin päätti, että lähtee käsityöalalle

* ei yrittäjäksi, se ei ole hänen juttunsa, mutta opettajaksi

* hän oli itse saanut niin paljon käsitöiden tekemisestä, että halusi jakaa sitä myös muille, ja opettajana pystyisi siihen parhaiten.

* vahvana kiinnostus perinteisiin käsitöihin ja perinteisten työtapojen esille tuomiseen

* yliopistossa opettajaopinnoissa

* mm. Hankasalmi-sukat, joissa konttineuletta. Selvitti tekotavan ja teki ohjeet sukkiin

* raanut ja perinnetekstiilit kiinnostivat, sitä kiinnostusta lisäsi tutustuminen oman kylän käsityötaitajan Maija Valkosen töihin

* kandi- ja gradutyöt Maija Valkosesta ja käsityön merkityksestä hänen elämässään.

* kiinnostuksen kohteena käsityö, joka silloin ehto elämässä selviämiselle, verrattuna nykyajan käsityön merkityksille

* Maija Valkonen olisi täyttänyt tänä vuonna 100 vuotta

* yhteys Suomi 100-juhlavuoteen

Lämpimät onnittelut sinulle, Hanna!

screenshot 2019-01-19 at 7.43.39

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s